Tämän viikon tiistaina (22.1.) kaksi suomitalon naista pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa autoon ja lähtivät romanikylälle pitämään naistenpiiriä kahdestaan. Ei se varmaan inhimillisesti ollut kovin järkevää lähteä lähes kielitaidottomana aloittamaan uutta työmuotoa, mutta kun sydän niin vaati, niin mentävä oli. Onneksi yhteinen kieli löytyi, nimittäin korujen valmistus, ystäväni Sarin johdolla. Oli ilo seurata naisten työskentelyä ja saada hoitaa myös paikalle tulleita pienokaisia.
Ennen naistenpiirin alkamista, kurkkasin ulos ja näin tämän n. 4-vuotiaan pojan pilkkovan perheelleen polttopuita, lähes itsensä mittaisella kirveellä. Kävi niin hyvin laatuun, että ei voinut olla ensimmäinen kerta. Tämä nosti hymyn huulille, mutta samalla riipaisi syvällä sydämessä. Pojan nuori äiti on tällä hetkellä Albaniassa hoidettavana syövän vuoksi ja tilanne on vakava. Perhe on vuokrannut meille tilan yhteisön keskeltä ja ollut muutenkin suureksi avuksi. Useita hyviä hetkiä olen heidän luonaan saanut viettää. Muistakaa tätä perhettä rukouksin ja erityisesti äidille pikaista toipumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti