Kiitollisin mielin tässä istuskellaan romanikylällä uusissa vuokratiloissa. Seurakuntamme Pristinassa vuokrasi toimintaa varten tilan romaniyhteisön keskeltä. Työtä luotsaa kuvan oikeassa alalaidassa oleva Blerim, jolla on halu ja näky toimia oman kansansa hyväksi.

Tulin tänne vajaa kaksi kuukautta sitten tekemään työtä ensisijaisesti romanien parissa. Vielä on yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, jotka olen kylällä viettänyt, mutta uskon, että pian työ lähtee laajenemaan. Ainakin sellainen kutina on viime aikojen tapahtumista.

Vuokratiloissa riittää vielä remontoitavaa... Olisi kiva saada lattiaan matto, seiniin peittävämpi maalikerros ja ei se lämmityskään pahitteeksi olisi. Työn edistymistä on hankaloittanut pieni budjetti, mutta olen kiitollinen siitä, että seurakunta lähti aivan uskonvaraisesti liikkeelle maksamalla ensimmäisen kuukauden vuokran. Heillä on näkynä, että tässä kaupungissa olisi vuoden 2015 loppuun mennessä romaniseurakunta.

Tällä viikolla saimme remonttia varten avustusta kahdesta Suomen seurakunnasta, joista toinen sattuu olemaan rakas kotiseurakuntani Kaustisella. Upeaa nähdä jälleen tätäkin kautta, miten Jumala on laskenut romanityön  sydämellemme.

Tänään lähdimme sitten Mannien ja Blerimin kanssa mittailemaan tarvittavan maton kokoa ja maalin määrää. Miehet ja metrimitta...tuntuu toimivan kaikkialla, kummasti sitä tuli vauhtia ja puheen sorinaa, kun saivat remonttia suunnitella. Hieno juttu!

Me naiset saatiin istuskella, juoda omenamehua ja syödä keksejä. Vähästään antoivat, tuntui sydämessä asti. Tiistaina kävimme allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja pääsin samalla ensimmäiselle kotikäynnille romanikylällä. Turkkilainen kahvi maistui ja suloinen romanityttö jaksoi opettaa minulle uusia sanoja piirtämieni kuvien kautta.

Tänään ennen kylälle lähtöä luin Jesajan kirjaa jatkaen kohdasta, johon olin viimeksi jäänyt: " Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä, jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, rubiineilla minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi. Herra itse on opettava sinun poikasi. Runsas on lastesi onni ja rauha." ( Jes 54:11-13) Hetkeen, jossa olimme lähdössä valitsemaan maalia ja mittaamaan maton mittoja, tämä raamatunkohta puhui minulle paljon! Romanikansalle, joka on kautta vuosisatojen joutunut kohtaamaan monenlaista kärsimystä ja alaspainamista, on Jumalalta hyvä suunnitelma. Jumala haluaa lohduttaa, nostaa ja pelastaa heidät. Myös täällä Kosovossa, myös tässä romaniyhteisössä. Sydämen sopukoista asti olen kiitollinen, että saan olla työn alkuvaiheissa mukana!

Kotini on linnani...

Kotitalo ilta-auringon aikaan

 Niin sinä kävi, että muut suomitalon asukkaat pujahtivat Ranskaan Fidapäiville ja minä jäin talo- ja koiravahdiksi Kosovoon! Valinta oli oma. Kaduttaako? Ei!! Yksin asioita hoitaessa olen oppinut uusia asioita ja bussilla kulkeminen on oiva tapa päästä paikalliseen tunnelmaan mukaan.. kuten myös ne ihanat kahvilat, joissa herkkucappucino maksaa euron...Olen saanut kokea myös seurakuntalaisten sympatiaa ja huolenpitoa.

Pelottaako? Kyllä välillä! Viime yönä heräsin kovaan meteliin. Meni hetki kunnes tajusin, että alakerran pelipaikan väki, pelasi Playstationia vain vähän tavallista riehakkaammin. Minä en ole vielä sinne äijien sekaan uskaltautunut, mutta omistaja tervehtii jo aamuisin iloisesti, kuten myös viereisen putkikaupan pitäjä. Sähkökatkokset ovat osa normiarkea, saa muistaa rukouksin, ettei niitä  tulisi iltaisin, kun on pimeää...

Tässä on kirpun kokoinen Onni-koira! Siltä se todella tuntuu, sillä siskollani on saman niminen koira, merkki vain on Saksanpaimenkoira :). Hyvin näyttää kummallekin uppoavan limsapullolla leikkiminen ajanvietteenä.

Ranska vai Kosovo- ei ollut vaikea valinta minulle. Kumpaan itse menisit mielummin?
Toki mulla on teitä rakkaat Ranskassa olijat ikävä! Olisi ollut huikeaa tavata lähettipäivillä! Shihemi shpejt! Nähdään pian! 

Liikenteen vilskeessä

Kyllä, se olin minä, joka ajoin eilen Kosovon pääkaupungin Pristinan liikenteessä. Minä, joka vasta viime kesänä uskaltauduin ajamaan Helsingin keskustassa. Minä, joka olen sujuvasti väistänyt ajamisen suurkaupunki Kokkolan keskustassa,  jättämällä auton City Marketin parkkikselle. Minä tein sen, yhdessä kahden valppaan kyydissä olijan kanssa. Täkäläisessä liikenteessä ihmisiä ja autoja voi puikkelehtia lähes mistä vain, niin on hyvä, että myös muilla matkustajilla on silmät auki.

Asun pienessä 1000 hengen kylässä Milloshevassa, joka sijaitsee n. 20 kilometrin päässä Pristinasta. Kylän halki kulkee vilkasliikenteinen katu ja välillä on iltaisin vaikea saada unta, kun huoneeni sijaitsee kadun puolella. Tietä pitkin kulkee päivittäin jos jonkinmoista menopeliä aina hevosrattaista panssariautoihin saakka. Suora tie tekee valitettavan monen autoiljan kaasujalan painavaksi ja osa paikallisista tuntuu ottavan tien ylittämisen turhan rennosti. Viimeksi tänään nuori tyttö joutui auton töytäisemäksi ja reilu kuukausi sitten 17-vuotias poika kylällämme kuoli.

Nuorisokeskus House of Hope

Tämän surullisen tapahtuman johdosta kylällämme sijaitseva nuorisokeskus House of Hope järjesti liikennekampanjan. Ensin käytiin koululla pitämässä liikennevalistusta paikallisen poliisin kanssa. Opetukseen toi lisätehoa saksalaisten harjoittelijoiden esittämät draamat ja lopuksi oppilaat kirjoittivat koskettavia kirjeitä autoilijoille.

Maanantaina 15.10. jalkauduimme liikenteen keskelle House of Hope-tiimin sekä kolmen paikallisen poliisin kanssa. Myös suomalaisia rauhanturvaajia oli valvomassa tilannetta. Poliisit pysäyttivät autoja ja tiimi kertoi kuljettajille, mistä kampanjassa on kyse. Saimme myös antaa heille  lasten kirjoittamia kirjeitä sekä muuta varta vasten valmistettua materiaalia. Koskettavaa oli, että jokainen, jolta työparini Leonora kysyi, että olivatko he tietoisia kylällä sattuneesta kuoleman tapauksesta, oli siitä kuullut.

Trebate voziti polako!

Kun kampanjan sisältö tuli poliisille tutummaksi, hän alkoi pysäyttämään kerrallaan kaksi autoa, yhden paikalliselle Leonoralle ja toisen itselleen ja minulle. Minun roolini oli lähinnä sanoa Mir Dita (Hyvää päivää), hymyillä ja ojentaa kampanjamateriaalit. Poliisi itse hoiti keskustelun. Sen verran hänellä oli pilkettä silmäkulmassa, että säikäytti muutamia autoilijoita, pyytämällä henkilötodistuksia... jatkoi kuitenkin pian rennosti selostamaan kampanjan todellista merkitystä. Pari autoilijaa puhui ainoastaan serbiaa ja olin todella onnellinen, että pystyin keskustella heidän kanssaan bosnian taitojeni pohjalta. Osasin jopa sanoa, että teidän tulee ajaa varovasti: Trebate voziti polako!

Liikennekampanja tuli todella tarpeeseen, sillä Kosovossa kuolee vuosittain n. 950 henkilöä liikenteessä. Myös tv-toimitus saapui paikalle tekemään kampanjasta jutun iltauutisiin. Ja hyvän jutun tekivätkin! Haastattelivat autoilijoita, kyläläisiä ja nuorisokeskuksen koordinaattoria Leonoraa. Kuulemma minäkin näyin Kosovon iltauutisissa, vinkeetä!

Kampanjaan kuuluu myös upeat tienvarsikyltit, joissa autoilijoita pyydetään noudattamaan nopeusrajoitusta. Kyltin kuvassa on  lapsia tältä kylältä (sis.pari suomalaista) ja viestinä, että rakastamme elämäämme. Ennen Kosovoon tuloani sain olla mukana kotiseurakuntani Kaustisen Helluntaiseurakunnan lastentilaisuudessa. Siellä lauloimme vanhaa tuttua laulua, jota soisin laulettavan myös tällä kielellä, tässä maassa, näissä sydämissä:

" Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen.
Kaikki säännöt mieleesi paina, paina ne tarkalleen.
Säännöt ne vasta auttavat lasta turvassa kulkemaan.
Vältä vaaraa uhmailemasta, sääntöjä seuraa vaan.

Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on turva verraton.

Suojatietä muista sä käyttää, se kadun poikki vie.
Valkoviiva ohjaa ja näyttää missä on suojatie.
Niin vasemmalle, kuin oikealle katsahda sittenkin,
silloin et jää auton alle tiesi on turvaisin.

Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on turva verraton.

Kaupunki on kauhean suuri, joskus se eksyttää.
Ällös pelkää on apu juuri poliisisetä tää.
Hän voipi vaikka neuvoa, taikka muutenkin auttaa niin.
Siinä missä on paha paikka, turvaudu poliisiin.

Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on turva verraton.

Leikitellä ei pidä tiellä, sen sinä muistat kai.
Monta kertaa leikit ne siellä hirveän lopun sai.
Äitikin uottaa, toivoo ja luottaa lapsia koulustaan.
Ei saa huolta äidille tuottaa tuhmilla tempuillaan.

Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on turva verraton."

Kuvista kiitos, Erno Manni!

Kiitos- Faleminderit!

Eilen Kosovossa oli kiitospäivä ja vietimme sitä seurakunnassa suurella joukolla. Ei olisi paremmalle päivälle omat synttärit voineet osua, sillä tunnelma oli korkealla ja pöydät notkuivat ruoista ja herkuista. Leipomamme  korvapuustit maistuivat etenkin saksalaisille ystävillemme ja he yrittivätkin pitää muut niiden ääreltä pois, sanoen niitä pahoiksi. Pilke silmäkulmassa taisi heidät kuitenkin paljastaa ja paikallisetkin uskaltautuivat näitä suomilipuin koristeltuja pullia maistamaan. 

Eilen ylistyslauluja albaniaksi tavatessani, sydämeni täytti suuri kiitollisuus eletyistä vuosista ja tästä hetkestä. Jumalan uskollisuus ja hyvyys on ollut todellista minunkin elämänmakuisella taipaleella. "Tänne saakka on tultu Hänen voimassaan, huomispäivästä vielä en tiedä. Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, vieköön Hän minne tahtoo vain viedä." (Pekka Simojoki) 

Keskiviikkona oli kylällämme naistenpiiri, jossa valmistettiin sanomalehdistä koreja. Ystäväni äiti ei pystynyt olemaan siellä voimakkaan maalin hajun vuoksi ja lähdin hänen kanssaan kävelylle. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kummasti me juttuun tultiin. Tunti vierähti nopeasti, kun kävimme ensin minun luona kahvilla ja sen jälkeen hänen kodissaan mehulla. Sain ylläolevan ruusun hänen puutarhastaan ystävyyden osoitukseksi.  -Se haastaa minua albanian kieliopintoihin, muistuttaen kuitenkin samalla lempeästi, että rakkaus ja ystävällisyys ovat sitä kieltä, jota ymmärretään kaikissa kansoissa ja kulttuureissa. 

Suomisukissa Kosovossa

Niin se syksy saapui myös Kosovoon ja äidin tekemät Suomi-villasukat on korkattu. Mukavasti lämmittää jalkoja ja sydäntä. Samalla tuli avattua myös Geisha-patukka. Hups, hyvää oli! Tällaisesta suomitunnelmoinnista huolimatta voin kertoa, että Kosovo alkaa tuntua jo kodilta ja olen onnellinen, että askeleeni tänne johdattui! Olon kotoisaksi tekee ystävät, Balkan ( on jo ennestään pujahtanut sydämeeni), seurakunta, maisemat, viihtyisä koti, kylän tunnelma... ja kyllä... ruoka :). Eikös se koti olekin siellä, missä jääkaapille voi mennä, kun haluaa ;)?!

Tänään Pristinan kaduilla oli myös pienimuotoinen luokkakokous, kun saimme suomivieraita. Kiitollinen mieli! Ja jotenkin luottavainen... tämänkin hetken Jumala näki jo silloin, kun me nelosluokassa ahersimme!

Sen seitsemän maata...

Kiirettä on pitänyt tällä naisella palattuani Balkanille kahden vuoden tauon jälkeen. Sunnuntaina 30.9. muutin Kosovoon seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi ja srce oikeasti sanoo bum bum bum ilosta!

Vielä en ole paljoakaan ehtinyt tähän maahan tutustua, sillä jo keskiviikkona suuntasin kahden ystäväni kanssa Kroatiaan naisten seminaariin. Hyvin selvisimme Balkanin liikenteen haasteista ja minäkin pääsin ajelemaan Montenegrossa ja Albaniassa. Montenegron pienillä kyläteillä oli monenlaista vastaantulijaa. Lähes ensimmäisen mutkan jälkeen kohtasimme lammaslauman, jota maalaisemäntä tottuneesti ohjasi. Lehmät kulkivatkin omia reittejään, näimme niitä mm. Albanian ja Kosovon välisellä tullialueella. Myös aasit tulivat moikkaamaan meitä. Automme oli hieman uudempi kuin kuvassa oleva ja sain nauttia kutosvaihteen käytöstä Albanian moottoritiellä. 

Pysyimme hyvin kartalla johdatuksen, google mapsin, karttakirjan ja navigaattorin ansiosta. Jälkimmäinen järjesti minulle kyllä tervetulleen yllätyksen. Navigaattorin neuvoa seuraten, lähdin ajamaan kaupungin keskustasta pientä kujaa pitkin ylöspäin. Tie kapeni, muuttui hiekkatieksi ja päädyimme jollekin kaivosalueelle. Ajattelimme jo kääntyä takaisin, kun vastaan tuli asutusta: romanikylä! Näiden ihmisten vuoksi minun sydämeni niin kovasti minua tänne Balkanille vetää, taisi se saada sekoitettua teknisen laitteenkin voimallaan ;)! Tulin niin kosketetuksi, kun pystyin kommunikoimaan romanien kanssa bosniaksi ja saimme heiltä avun! Olimme oikealla, joskin pienemmällä, tiellä. Matkaa jatkaessamme, rukoilin näiden romanien puolesta.. ja ihmettelin jälleen kerran sitä, kuinka tarkkaan Taivaan Isä näkee minun kulkuni ja haluaa minua hellästi opastaa kohti tehtävääni. 

Balkanin maisemat ovat huikean kauniita ja nautin niistä sydämeni sopukoista asti! Ei harmittanut myöskään + 30 asteen kelit Kroatian rannikolla! Meressä tarkeni uida hyvin! Sain sittenkin kesän myös tälle vuodelle! 

Suomi- Turkki(lentokenttä)-Kosovo-Albania-Montenegro-Bosnia-Kroatia- Kiirettä on pitänyt, sen seitsemän maata!